LT, infektiolääkäri Jarmo Oksi
Yhteensä tunnetaan noin 800 erilaista punkkia, mutta niistä vain murto-osa imee verta ihmisistä. Tällaisia ovat Amblyomma-, Dermacentor-, ja Ixodes-ryhmien puutiaiset. Amerikassa yleisiä ovat Ixodes scapularis, Dermacentor variabilis (American dog tick) ja Amblyomma americanum (lone star tick).
Euroopassa tiedetään yhteensä olevan 18 ja Pohjois- Amerikassa 19 eri punkkilajia, jotka kykenevät tartuttamaan esim. Borrelia burgdorferin itsestään eläimeen tai ihmiseen, josta ne imevät verta. Tavallisin näistä on Euroopassa Ixodes ricinus (sheep tick), joka aiheuttaa borreliatartunnat eläinten lisäksi ihmisiin. Suomessa I. ricinus -ryhmän (Ixodidae) punkeista esiintyy tiettävästi vain I. ricinusta, mutta on mahdollista että itärajan tuntumassa esiintyisi myös samaan ryhmään kuuluvaa toista, I.persulcatus -nimistä punkkia, joka on Venäjällä hyvin yleinen. On epäilty, että tämä punkki olisi käyttäytymiseltään jonkunverran I. ricinusta aggressiivisempi ja lisäksi tällä punkkilajilla on raportotiu olevan esim. borreliaa useammin valmiiksi sylkirauhasissaan useammin kuin I.ricinuksella, jolloin tartunta voi tapahtua jo lyhyenkin kiinnitymisajan kuluessa. Silmällä näitä kahta punkkia ei pysty toisistaan erottamaan, ellei ole erityisesti perehtynyt punkkien anatomiaan. Muita Ixodes -ryhmän punkkeja, jotka voivat tartuttaa spirokeettoja ovat Pohjois-Amerikassa esiintyvät I. dammini, I. pacificus (the western black-legged tick), I.scapularis (black-legged tick), I. dentatus ja I. neotomae.
Suomessa esiintyy kaikkiaan ainakin kahdeksaa eri punkkilajia, mutta vain I. ricinus -ryhmän punkit ovat ihmiselle olennaisia infektioiden saamisen kannalta. Esim. punkkien borreliakantajuutta on tutkittu eri puolilla maailmaa ja havaittu, että USA:n endeemisillä alueilla 30-50% punkeista voi olla borrelian kantajia. Yli 25 000 USA:ssa tutkitusta punkista (viljely, DNA:n detektioon perustuva polymeraasiketjureaktio (PCR) tai immunovärjäysmenetelmä (IFA) oli noin 22% infektoitunut B. burgdorferilla. Myös Euroopasta on raportoitu yleisimmin noin 20%:n kantajuuksia. Pietarin alueella I. persulcatus -punkkien borreliakantajuuden on raportoitu olevan yli 30%. Borreliakantajuus riippuu myös punkin kehitysasteesta: noin 80 eurooppalaisesta tutkimuksesta koottu analyysi osoittaa, että larvoista keskimäärin vain 2.8%, nymfeistä 13.8% ja 21.1% aikuisista punkeista on borrelia-bakteerin kantajia.
Puutiainen viihtyy parhaiten kosteilla rantaniityillä. Sitävastoin ruskean koiranpunkin (Rhipicephalus sanguineus) ekologinen lokero löytyy eläinsuojista ja asuinrakennuksista. Asuinrakennusten tasainen lämpötila mahdollistaa ruskean koiranpunkin ympärivuotisen aktiivisuusjakson. Torjuntatoimet ovat välttämättömiä, jos punkkeihin törmää talviaikaan.
Kovapintaisten punkkien lisäksi on erityisesti eteläisellä pallonpuoliskolla lukuisa joukko pehmeäkuorisia puutiaisia (Argasidae), jotka levittävät eri taudinaiheuttajia kuin kovapintaiset punkit: mm. toisintokuumeita aiheuttavia borrelioita, jotka eroavat Lymen tautia aiheuttavista borrelioista. Tällaisten pehmeäkuoristen punkkien veriateria on kestoltaan vain alle puoli tuntia. Vuonna 1878 Gregor Münch esitti ensimmäisenä ajatuksen, että toisintokuumeet voisivat kehittyä vertaimevien hyönteisten pureman seurauksena. Teorian osoittivat oikeaksi ranskalaiset mikrobiologit Sergen ja Foley vuonna 1910. Jo vuonna 1857 David Livingstone on kuvannut taudin ”human tick disease”, josta nykyään käytetään nimitystä endeeminen toisintokuume (erotuksena täiden välityksellä leviävästä epideemisestä toisintokuumeesta). Kongossa työskennelleet brittiläiset Dutton ja Todd sekä heistä riippumattomasti Ugandassa työskennelleet Ross ja Milne totesivat vuosina 1903-1905 tämän taudin olevan spirokeetan aiheuttama ja tarttuvan afrikkalaisen pehmeäkuorisen punkin (Ornithodoros mubata) pureman välityksellä. Sekä Dutton että Todd sairastuivat myös itse tähän tautiin. Yksi afrikkalaista toisintokuumetta aiheuttavista borrelioista onkin saanut nimen Borrelia duttonii (muita mm. B.parkeri ja B.turicatae)
Myös saksalainen mikrobiologi Robert Koch teki samaan aikaan tärkeitä havaintoja toisintokuumeista kun hän 1904 havaitsi, että monet Euroopasta tulleet sairastuivat Afrikassa kuumetautiin jota ensiksi luultiin virheellisesti malariaksi. Tietämättä edellä mainittujen tutkijoiden havainnoista, hän totesi O. moubatan olevan taudin vektori ja hän myös osoitti ensimmäisenä, että spirokeetat voivat aikuisesta infektoituneesta naaraspunkista tarttua munien välityksellä punkin jälkeläisiin (transovariaalinen transmissio).
Vastaa